Kokkimaajoukkueen muutto Helsinkiin herättää tunteita

Suomen kokkimaajoukkueen pitkäjänteinen työ on kantamassa hedelmää. Muutto Helsinkiin, uusi suojelija Jan Vapaavuori ja vahvat uudet nimet joukkueessa tuovat uudenlaista voimaa tekemiseen.

Kokkimaajoukkueen johtaja Tapio Laine kertoo marraskuun aluksi joukkueen kuulumiset:

Kaikkien suomalaisten oma mestarijoukkue, Suomen kokkimaajoukkue, tekee pikkuhiljaa muuttoa kohti Helsingin Hevossalmea (Vuorilahdentie 5). Taakse jää Raasepori ja Karjaan harjoittelutila, joka on ollut maajoukkueen kotipesä vuodesta 2010.

Vuodesta 2010 aina vuoden 2016 olympialaisiin saakka toimin joukkueen operatiivisena johtajana. Meillä on ollut vastoinkäymisiä vaikka millä mitalla, mutta silti koko ajan selkeä näkemys, mikä on tavoitteemme. Uskolla ja pitkäjänteisellä työllä saavutamme ne päämäärät, jotka olemme itsellemme asettaneet.

Vuodesta 2017 eteenpäin vastaan Suomen kokkimaajoukkueen toiminnasta kokonaisuudessaan, niin kumppaneiden kuin myös harjoitustilojen suhteen. Aloitamme harjoittelun uudessa Leijonarannassa tammikuussa 2018.

Tämä voi herättää tunteita, olemmeko viemässä jotakin joltakin? Tilanne on päinvastainen: tuomme kokkileijonat paraatipaikalle ja toimintamme on jatkossa entistä avoimempaa ja helpommin lähestyttävää.

Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että olemme saaneet pormestari Jan Vapaavuoren maajoukkueen suojelijaksi ja Helsingin kaupungin tukijaksemme.

Culinary Team of Finland ry on itsenäinen toimija, joka operoi yhdessä yhteistyökumppaneidensa sekä Suomen Keittiömestarit ry:n kanssa. Tervetuloa mukaan kumppaniperheeseen!

Kilpailukalenteri vuonna 2018

Vuosi 2018 on meille kilpailun aikaa. Heinäkuussa suomalaiset näyttävät kyntensä Malesian Kuala Lumpurissa, jossa järjestetään maailmanlaajuiset Global Chef & Global Young Chef Challenge -finaalit. Meiltä Suomesta osallistuu kilpailija molempiin kilpailuihin.

Global Chef -kisassa Suomea edustavat kokkimaajoukkueen Kristian Vuojärvi sekä hänen assistenttinsa. Suomi sai finaalipaikan vuoden 2016 olympialaismenestyksen ansiosta.

Global Young Chef Challenge -kilpailussa edustajamme on Niall Larjala sekä hänen assistenttinsa. Larjala pääsi finaaliin läpäistyään Prahan semifinaalin lokakuussa. Hän työskentelee ravintola Emossa ja toimi vuosina 2015 – 2016 Suomen kokkimaajoukkueen assistenttina.

Tänä vuonna harjoittelunsa aloittaneen kokkimaajoukkueen ensimmäinen kilpailu on Culinary World Cup 24. -28. marraskuuta Luxemburgissa. Vuoden 2014 Culinary World Cupissa saavutimme kolmannen sijan lämpimässä keittiössä. Nyt on tavoite laitettu korkeammalle: haemme kokonaiskilpailun kultaa lämpimässä keittiössä.

Suomen kokkimaajoukkueen päätähtäin on vuoden 2020 Culinary Olympics -kilpailu Stuttgartissa.

Suomen kokkimaajoukkue vie ainoana kilpailijana maailmanlaajuisiin kilpailuihin kotimaisia, loistavia raaka-aineita 110 hengen menun luomiseen. Olemme saaneet huikeaa tunnustusta kisamenun valmistamisesta.